Japanin työtapaturmakorvausjärjestelmä: Yrityksen vastuu ja riskienhallinta kolmella tasolla

Yritystoiminnassa työtapaturmien esiintyminen on yksi vaikeasti vältettävistä johtamisriskeistä. Kaikkien Japanissa toimivien yritysten on ymmärrettävä tämän riskin hallintaan liittyvät lailliset järjestelmät tarkasti ja toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä. Japanin työtapaturmakorvausjärjestelmä ei ole yksittäinen mekanismi, vaan se koostuu pääasiassa kolmesta tasosta. Ensinnäkin on hallituksen hallinnoima pakollinen vakuutusjärjestelmä, joka perustuu Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutuslakiin, nimeltään ‘työntekijöiden tapaturmavakuutus (työtapaturmavakuutus)’. Toiseksi, jos vahingot ylittävät tämän julkisen vakuutuksen kattavuuden, yritykset voivat joutua suoraan vastuuseen Japanin siviilioikeuden mukaisesti ‘vahingonkorvausvaatimuksista’. Kolmanneksi on vapaaehtoinen vakuutus, ‘työtapaturmavakuutuksen lisäkorvausjärjestelmä’, joka hallinnoi näitä siviilioikeudellisia korvausvastuun riskejä. Nämä kolme tasoa ovat keskinäisessä yhteydessä, ja kukin niistä muodostaa yrityksen lailliset velvoitteet, taloudelliset riskit ja strategiset vaihtoehdot. Tässä artikkelissa selitämme järjestelmällisesti tämän monimutkaisen järjestelmän kokonaiskuvan yritysjohtajien ja oikeudellisten asiantuntijoiden näkökulmasta ja tuomme esiin yritysten vastuualueet työtapaturmiin liittyen sekä käytännölliset riskienhallintamenetelmät Japanissa.

Yleiskatsaus Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutusjärjestelmään (Rodosai-vakuutus)

Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutusjärjestelmä, joka tunnetaan nimellä “Rodosai-vakuutus”, perustuu Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutuslakiin ja on hallituksen hallinnoima julkinen vakuutusjärjestelmä. Sen tarkoitus on määritelty Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutuslain ensimmäisessä pykälässä, ja se pyrkii tarjoamaan nopeaa ja oikeudenmukaista suojaa työntekijöille, jotka ovat joutuneet työtapaturman uhreiksi tai kärsineet vammoja, sairastuneet, vammautuneet tai kuolleet työmatkalla. Järjestelmän kautta tarjotaan tarvittavia vakuutusetuuksia vahinkoa kärsineille työntekijöille ja heidän perheilleen, edistetään työntekijöiden yhteiskuntaan paluuta ja turvataan heidän elämänsä vakaus.

Yksi tämän järjestelmän tärkeimmistä ominaisuuksista on sen pakollisuus. Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutuslain kolmas pykälä määrittelee, että kaikki yritykset, jotka työllistävät edes yhden työntekijän, kuuluvat pakollisesti vakuutuksen piiriin. Tämä koskee kaikkia toimialoja ja yrityskokoja, riippumatta siitä, ovatko ne yksityisiä vai yhteisöjä. “Työntekijä” tarkoittaa tässä yhteydessä paitsi vakituisia työntekijöitä, myös osa-aikaisia ja tilapäistyöntekijöitä. Näin ollen, kun yritys palkkaa työntekijän Japanissa, sillä on laillinen velvollisuus suorittaa Rodosai-vakuutukseen liittymismenettely.

Yrityksen taloudellisesta näkökulmasta Rodosai-vakuutuksen vakuutusmaksut ovat erilaisia kuin Japanin terveysvakuutuksen tai eläkevakuutuksen maksut, sillä työnantajan on lailla velvoitettu maksamaan niiden koko summa. Työntekijöiden ei tarvitse maksaa vakuutusmaksuja. Vakuutusmaksun määrä lasketaan kertomalla yrityksen kaikkien työntekijöiden palkkasumma toimialakohtaisella Rodosai-vakuutusmaksulla. Tämä vakuutusmaksu määräytyy muun muassa aiempien tapaturmien perusteella, ja riskialttiimmissa toimialoissa maksu on korkeampi.

Jos yritys laiminlyö tämän liittymisvelvollisuuden, seuraukset voivat olla vakavia. Jos työtapaturma sattuu aikana, jolloin yritys ei ole liittynyt vakuutukseen, hallitus voi periä takautuvasti kahden vuoden vakuutusmaksut sekä lisämaksun (10 %). Lisäksi, jos kyseessä on tahallinen laiminlyönti, hallitus voi periä työnantajalta kaikki (100 %) työntekijälle maksetut vakuutusetuudet, ja vakavassa huolimattomuustapauksessa osan (40 %) etuuksista. Lisäksi työtapaturman tahallinen raportoimatta jättäminen, niin kutsuttu “Rodosai piilotus”, on rangaistava teko Japanin työturvallisuus- ja terveyslain rikkomisena, ja siihen suhtaudutaan ankarasti.

Työtapaturmavakuutuksen piiriin kuuluvat työtapaturmat Japanissa

Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutuslain (平成元年(1989)) 7. pykälässä määritellään työtapaturmavakuutuksen korvauskohteeksi pääasiassa kaksi tapaturmatyyppiä: “työtapaturmat” ja “matkalla tapahtuvat tapaturmat”. Nämä kaksi jaetaan toisistaan tapahtumisolosuhteiden perusteella, ja niiden tunnustamisen edellytykset eroavat toisistaan.  

Työtapaturmalla tarkoitetaan työntekijän työtehtävissä sattunutta vammaa, sairautta, vammautumista tai kuolemaa. Jotta tapaturma tunnustettaisiin työtapaturmaksi, sen on yleensä täytettävä kaksi vaatimusta: “työsuoritukseen liittyvyys” ja “työstä johtuvuus”. Työsuoritukseen liittyvyys tarkoittaa, että tapaturma on sattunut työntekijän ollessa työnantajan valvonnan ja hallinnan alaisena. Tähän sisältyy paitsi varsinaisen työtehtävän suorittamisen aika, myös tauot ja työhön liittyvät valmistelu- ja jälkisiivoustehtävät. Toisaalta työstä johtuvuus viittaa siihen, että tapaturma on seurausta työhön sisältyvästä riskistä, eli työn ja vamman tai sairauden välillä on olemassa järkevä syy-yhteys. Esimerkiksi tehtaalla koneita käyttäessä sattunut vamma tai työmatkalla liikenneonnettomuuteen joutuminen ovat tyypillisiä työtapaturmia.  

Toisaalta matkalla tapahtuvat tapaturmat viittaavat työntekijän työmatkalla kokemiin vammoihin, sairauksiin, vammautumisiin tai kuolemaan. Japanin työntekijöiden tapaturmavakuutuslain (平成元年(1989)) 7. pykälän 2. momentin mukaan “työmatka” määritellään työntekijän asunnon ja työpaikan väliseksi edestakaiseksi liikkumiseksi työnteon yhteydessä järkevää reittiä ja menetelmää käyttäen. Jos työntekijä poikkeaa tästä “järkevästä reitistä” tai keskeyttää matkansa johonkin muuhun kuin työmatkaan liittyvään tarkoitukseen, kyseistä aikaa ja sen jälkeistä liikkumista ei yleensä pidetä työmatkana. Kuitenkin, jos työntekijä tekee välttämättömiä, päivittäiseen elämään liittyviä toimia, kuten ruokaostoksia, välttämättömästä syystä ja rajoitetussa määrin, keskeytyksen aikaa lukuun ottamatta, hänet katsotaan palanneen “järkevälle reitille” ja hän on jälleen suojattu työmatkana.  

Näiden kahden tapaturmatyypin erottaminen on oikeudellisesti tärkeää. Työtapaturmien osalta Japanin työlainsäädännön (労働基準法) 8. luvussa säädetään työnantajan korvausvastuusta, ja työtapaturmavakuutus toimii tämän työnantajan vastuun korvaajana. Sen sijaan matkalla tapahtuvien tapaturmien osalta Japanin työlainsäädännössä ei määritellä työnantajan suoraa korvausvastuuta. Siksi voidaan sanoa, että matkalla tapahtuvien tapaturmien korvausvastuu on pääasiassa työtapaturmavakuutusjärjestelmän tehtävä.  

Työtapaturmavakuutuksen kautta maksettavien korvausten tyypit ja sisältö Japanissa

Kun työtapaturma on hyväksytty, loukkaantunut työntekijä tai hänen perillisensä voivat saada erilaisia vakuutuskorvauksia työtapaturmavakuutuksesta. Korvausten nimet vaihtelevat työssä sattuneiden tapaturmien kohdalla ‘〇〇-korvaus’ ja työmatkalla sattuneiden tapaturmien kohdalla ‘〇〇-etuuksiksi’, mutta korvausten sisältö on periaatteessa sama.

Tärkeimpiä vakuutusetuuksia ovat seuraavat:

Hoito(korvaus)etuus kattaa työtapaturmasta johtuvien vammojen ja sairauksien hoitokulut. Kun hoitoa saadaan työtapaturmasairaalassa tai muussa määrätyssä lääkintälaitoksessa, hoitokuluista ei tarvitse maksaa omavastuuta paranemiseen (oireiden vakiintumiseen) asti.

Ansionmenetys(korvaus)etuus maksetaan, kun työntekijä ei voi työskennellä sairauden hoitamisen vuoksi ja on ollut ilman palkkaa vähintään neljän päivän ajan. Neljännen poissaolopäivän jälkeen maksetaan päivärahaa, joka on 60% vahingon sattumista edeltävän kolmen kuukauden keskimääräisestä palkasta.

Vamma(korvaus)etuus maksetaan, kun vammat tai sairaudet ovat parantuneet, mutta kehossa on jäänyt pysyvä vamma. Vamman asteesta riippuen määritellyn vamma-asteikon (luokat 1–14) perusteella maksetaan eläkettä vakaville vammoille (luokat 1–7) ja kertakorvausta lievemmille vammoille (luokat 8–14).

Perheenjäsen(korvaus)etuus maksetaan, kun työntekijä kuolee ja se turvaa hänen perheensä toimeentulon. Perheenjäsenten määrästä riippuen maksetaan joko eläkettä tai kertakorvausta.

Lisäksi on olemassa muita etuuksia, kuten hautajaiskulut kattava hautajaisraha (hautajaisetuus) ja ansionmenetys(korvaus)etuuden sijaan maksettava sairaus(korvaus)eläke, jos sairaus ei ole parantunut vuoden ja kuuden kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta ja vamman aste on vakava. Myös hoiva(korvaus)etuus maksetaan, jos vakava vamma vaatii hoivaa.

Erityisen huomionarvoista on ‘erityisavustusrahan’ olemassaolo. Päävakuutusetuuksien lisäksi maksetaan erilaisia erityisavustusrahoja osana yhteiskuntaan paluuta edistäviä toimia. Esimerkiksi ansionmenetys(korvaus)etuuteen lisätään 20% päivärahan perusmäärästä vastaava erityisavustusraha, jolloin korvaus nousee yhteensä 80% päivärahan perusmäärästä. Tätä erityisavustusrahaa pidetään laillisesti työntekijän hyvinvoinnin edistämiseksi tarkoitettuna, eikä se ole luonteeltaan vahingonkorvausta. Tämän laillisen aseman ymmärtäminen on erittäin tärkeää, kun pohditaan yritysten siviilioikeudellista vahingonkorvausvastuuta.

Yrityksen siviilioikeudellinen vastuu työtapaturmavakuutuksen korvausten ylittävistä vahingoista Japanissa

Työtapaturmavakuutusjärjestelmä tarjoaa nopeaa korvausta vahinkoa kärsineille työntekijöille, mutta se ei kata kaikkia työntekijän kärsimiä vahinkoja. Erityisesti työtapaturmasta johtuva henkinen kärsimys ei kuulu työtapaturmavakuutuksen korvauspiiriin. Lisäksi työstä poissaolon aiheuttamat taloudelliset menetykset ja pysyvät haitat voivat johtaa siihen, että työtapaturmavakuutuksen korvaussumma ei vastaa todellisia vahinkoja. Tämän työtapaturmavakuutuksen korvaamattoman vahingon osalta työntekijä tai hänen perheensä voi vaatia siviilioikeudellista korvausta yritykseltä.

Tämän vaatimuksen oikeudellinen perusta on yrityksen ‘turvallisuushuolehtimisvelvollisuuden’ rikkominen. Japanin työsopimuslain (Japanese Labor Contract Act) 5. pykälä määrää, että “työnantajan on työsopimuksen myötä huolehdittava siitä, että työntekijä voi työskennellä turvallisesti elämänsä ja terveytensä säilyttäen”, ja se määrittelee yrityksen turvallisuushuolehtimisvelvollisuuden. Tämä velvollisuus on vakiintunut oikeuskäytännön kautta vuosien varrella, ja kaksi korkeimman oikeuden päätöstä ovat luoneet sen perustan. Ensimmäinen on tapaus, jossa Maavoimien jäsen kuoli virantoimituksessa, ja valtio tunnustettiin ensimmäistä kertaa velvolliseksi huolehtimaan julkisen työntekijän turvallisuudesta 1975 helmikuun 25. päivän korkeimman oikeuden päätöksessä (Maavoimien tapaus). Toinen on tapaus, jossa yövuorossa työskennellyt työntekijä murhattiin, ja yksityisen yrityksen todettiin olevan velvollinen huolehtimaan turvallisuudesta työsopimukseen liittyvänä velvollisuutena 1984 huhtikuun 10. päivän korkeimman oikeuden päätöksessä (Kawagi tapaus). Jos yrityksen todetaan laiminlyöneen tämän turvallisuushuolehtimisvelvollisuuden ja sen seurauksena työtapaturma tapahtuu, yritys voi joutua vastuuseen vahingonkorvauksista sopimusrikkomuksen tai lainvastaisen teon perusteella.

Kun yritys on korvausvelvollinen, työntekijän jo saama työtapaturmavakuutuksen korvaus vähennetään yrityksen maksamasta korvaussummasta. Tätä kutsutaan ‘vahingon ja hyödyn laskemiseksi yhteen’, ja se on säätelymekanismi, joka estää vahingon kaksinkertaisen korvaamisen. Tässä yhteydessä aiemmin mainittu ‘erityiskorvaus’ on tärkeä. Oikeuskäytännön mukaan erityiskorvaus on osa työntekijöiden hyvinvointiprojekteja eikä sitä ole tarkoitettu vahingon korvaamiseen, joten sitä ei oteta huomioon vahingon ja hyödyn laskemisessa. Toisin sanoen, yritys ei voi vähentää erityiskorvausta maksettavasta korvaussummasta, mikä lisää yrityksen todellista taakkaa.

Lisäksi siviilioikeudellisessa korvausvaatimuksessa, jos työntekijän oma huolimattomuus on myötävaikuttanut onnettomuuden sattumiseen tai vahingon laajenemiseen, korvaussummaa voidaan alentaa ‘huolimattomuuden vähennyksellä’ sen mukaan, mikä on työntekijän huolimattomuuden osuus. Tämä on merkittävä ero työtapaturmavakuutusjärjestelmään, jossa korvaus maksetaan kiinteänä summana riippumatta huolimattomuudesta.

Työtapaturmavakuutuksen ja siviilioikeudellisen korvausvaatimuksen pääasialliset erot voidaan tiivistää seuraavaan taulukkoon:

Yritysten vapaaehtoinen liittyminen työtapaturmavakuutuksen lisäkorvausjärjestelmään Japanissa

Kuten olemme nähneet, yritykset kantavat merkittäviä siviilioikeudellisia vahingonkorvausriskejä, joita pakollinen työtapaturmavakuutus ei täysin kata. Erityisesti kuolemaan johtaneissa tapauksissa tai vakavien pysyvien haittojen yhteydessä korvaussummat, mukaan lukien henkiset kärsimykset ja menetetyt tulot, voivat nousta kymmenistä miljoonista yli sataan miljoonaan jeniin. Monet yritykset hallitsevat tällaisia taloudellisia riskejä käyttämällä yksityisten vakuutusyhtiöiden tarjoamaa ‘työtapaturmavakuutuksen lisäkorvausjärjestelmää’.

Tämä on yritysten vapaaehtoisesti ottama vakuutus, jonka tarkoituksena on kattaa hallituksen työtapaturmavakuutuksen etuuksien lisäksi tai korvata työtapaturmavakuutuksen kattamattomat vahingonkorvausmaksut (erityisesti henkiset kärsimykset). Tämän järjestelmän avulla yritykset voivat vakuutuskorvauksen turvin kattaa korvausmaksut, jos odottamaton tilanne sattuu, ja välttää vakavia iskuja liiketoiminnalle.

Työtapaturmavakuutuksen lisäkorvausjärjestelmän käyttöönotto ei rajoitu pelkästään riskien hallintaan, vaan se tuo mukanaan useita etuja yrityksen johtamiseen. Ensinnäkin, kattavan korvausjärjestelmän ylläpitäminen johtaa työntekijöiden etuuksien parantumiseen, mikä puolestaan luo turvallisen työympäristön, edistää työntekijöiden pysyvyyttä ja auttaa houkuttelemaan lahjakkaita työntekijöitä. Toiseksi, tietyillä toimialoilla, kuten rakennusalalla, pääurakoitsijat saattavat vaatia alihankkijoita liittymään työtapaturmavakuutuksen lisäkorvausjärjestelmään sopimusehtona, mikä on osa koko toimitusketjun riskienhallintaa ja voi laajentaa kaupankäyntimahdollisuuksia. Kolmanneksi, tämän vakuutuksen vakuutusmaksut voidaan yleensä vähentää kokonaan yrityksen tuloverotuksessa, mikä tarjoaa verotuksellisia etuja.

Näin ollen työtapaturmavakuutuksen lisäkorvausjärjestelmä ei ole vain oikeudellisen korvausvastuun ‘puolustava’ puoli, vaan se on myös tärkeä työkalu ‘hyökkäävään’ liikkeenjohdon strategiaan, kuten liiketoiminnan jatkuvuuteen, henkilöstöstrategiaan ja kauppasuhteiden vahvistamiseen.

Yhteenveto

Japanin työtapaturmien korvausjärjestelmä perustuu valtion pakolliseen vakuutukseen, “työtapaturmavakuutukseen”, ja siihen liittyen, jos vahingot ylittävät tämän vakuutuksen kattavuuden, yrityksellä voi olla “siviilioikeudellinen vahingonkorvausvastuu”. Tämän riskin hallitsemiseksi on olemassa “työtapaturmavakuutuksen lisäkorvausjärjestelmä”. Tämän kolmitasoisen rakenteen ymmärtäminen ja yrityksen toiminnan sekä riskien luonteen mukaisen asianmukaisen toimintatavan toteuttaminen on välttämätöntä Japanissa toimiville yrityksille sekä tärkeä compliance-vaatimus että keskeinen johtamishaaste. Työtapaturmien hallinta liittyy yrityksen johtamisen ytimeen, kuten oikeudellisiin, taloudellisiin ja henkilöstöasioihin, ja vaatii asiantuntevaa tietämystä perustuvaa harkittua päätöksentekoa.

Monolith Lakitoimisto tarjoaa laajaa kokemusta työoikeudellisista palveluista, mukaan lukien tässä artikkelissa käsitelty työtapaturmien korvausjärjestelmä, monille asiakkaille Japanissa. Toimistossamme työskentelee useita englanninkielisiä asianajajia, joilla on ulkomaalaiset oikeudelliset pätevyydet, ja voimme tarjota syvällistä ymmärrystä ja tukea kansainvälisille yrityksille, jotka kohtaavat ainutlaatuisia haasteita liiketoiminnassaan Japanissa. Tarjoamme kattavia oikeudellisia palveluita, jotka kattavat riskien arvioinnin työtapaturmissa, sisäisten sääntöjen kehittämisen ja mahdollisen onnettomuuden sattuessa annettavan tuen, tukien näin yrityksenne liiketoimintaa.