Japanin tekijänoikeuslaissa olevien lähioikeuksien selitys

Japanin immateriaalioikeusjärjestelmä suojaa paitsi teoksen luoneen henkilön, eli “luojan”, oikeuksia, myös niitä, jotka esittävät teoksen yleisölle ja näin ollen kantavat tärkeää roolia sen välittämisessä, eli “välittäjien” oikeuksia. Tämä kaksinkertainen suojan rakenne muodostaa Japanin sisältöteollisuuden perustan ja pyrkii edistämään sekä luovaa toimintaa että kulttuurin leviämistä. Japanin tekijänoikeuslaki määrittelee luojalle annetut oikeudet “tekijänoikeudeksi”, kun taas välittäjille annetut oikeudet erotellaan “lähioikeuksiksi”. Tämä peruserottelu on äärimmäisen tärkeä yrityksille, jotka toimivat mediassa, viihteessä ja teknologia-alalla. Elokuvatuotannossa, musiikin jakelussa ja online-alustojen hallinnassa ei riitä, että ymmärtää vain “tekijänoikeuden” – se voi sisältää merkittäviä oikeudellisia ja taloudellisia riskejä. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota selkeä analyysi Japanin tekijänoikeuslain määrittelemistä esittävien taiteilijoiden, äänitteen tuottajien sekä radio- ja kaapelitelevisioyhtiöiden lähioikeuksista oikeudellisen perustan pohjalta. Nämä oikeudet eivät ole vain oikeudellisia rajoituksia, vaan myös arvokkaita kaupallisia varoja, jotka ovat kaupankäynnin ja lisensoinnin kohteena. Artikkelissa käsitellään myös sitä, miten nämä oikeudet vaikuttavat liiketoimintastrategiaan johtamisen näkökulmasta.

Tekijänoikeuden lähioikeuksien peruskäsitteet Japanissa

Tekijänoikeuden lähioikeudet ovat oikeuksien kategoria, joka on määritelty Japanin tekijänoikeuslaissa neljännessä luvussa (artiklat 89–104). Laki suojaa niitä tahoja, joiden panos on välttämätön teosten välittämisessä, ja kohdistuu erityisesti seuraaviin neljään ryhmään:

• Esiintyvät taiteilijat
• Äänitteiden tuottajat
• Lähetystoiminnan harjoittajat
• Kaapelilähetystoiminnan harjoittajat

Yksi Japanin tekijänoikeuslain omaksumista tärkeistä periaatteista on “muodollisuuden puuttuminen”. Tämä tarkoittaa, että tekijänoikeuden tavoin myös tekijänoikeuden lähioikeudet syntyvät ilman, että niiden voimaantulo vaatisi minkäänlaisia hallinnollisia rekisteröintimenettelyjä. Oikeudet syntyvät automaattisesti hetkellä, kun esitys toteutetaan, ääni tallennetaan äänitteelle tai lähetys suoritetaan.

Tekijänoikeuden lähioikeuksien olemassaolo tuo mukanaan erityisiä haasteita liiketoiminnan harjoittamisessa. Esimerkiksi yksittäisen kaupallisen musiikkikappaleen kohdalla voi olla monia päällekkäisiä oikeuksia. Kun yritys haluaa käyttää tiettyä kappaletta elokuvan soundtrackina, sen on ensin saatava lupa kappaleen sanoittajilta ja säveltäjiltä, eli “tekijänoikeuden” haltijoilta. Lisäksi on saatava lupa kappaleen laulaneilta tai soittaneilta artisteilta, eli “tekijänoikeuden lähioikeuksien” haltijoilta, sekä äänitteen tuottaneelta levy-yhtiöltä, joka on luonut alkuperäisen äänitteen, eli myös heidän “tekijänoikeuden lähioikeuksien” haltijoilta. Näin ollen yhden sisällön hyödyntäminen edellyttää monimutkaista oikeuksien käsittelyä useiden oikeudenhaltijoiden kanssa. Jos tässä “pinotun oikeuden” rakenteessa laiminlyödään yksikin oikeuksien käsittely, se voi johtaa koko projektin keskeytymiseen tai vakaviin vahingonkorvausvaatimuksiin. Siksi on tärkeää, että johto ja oikeudelliset osastot ymmärtävät tämän oikeusrakenteen ja toteuttavat perusteellista riskienhallintaa ennakolta.

Esiintyjien oikeudet Japanissa

Japanin tekijänoikeuslaki määrittelee näyttelijät, muusikot, laulajat ja tanssijat – eli ne, jotka esittävät, tanssivat, soittavat ja laulavat teoksia – ‘esiintyjiksi’ ja myöntää heille oikeudet suojata sekä henkilökohtaisia että taloudellisia etujaan.

Esiintyjän moraaliset oikeudet

Esiintyjän moraaliset oikeudet suojaavat esiintyjän henkilökohtaisia ja moraalisia etuja, ja ne ovat luovuttamattomia yksinoikeuksia. Näihin oikeuksiin kuuluu pääasiassa kaksi oikeutta.

Ensimmäinen on oikeus nimen ilmoittamiseen. Japanin tekijänoikeuslain 90 artiklan 2 mukaan esiintyjällä on oikeus päättää, esitetäänkö hänen esiintymisensä yhteydessä hänen oikea nimensä tai taiteilijanimensä. Käyttäjällä on oikeus jättää nimi mainitsematta, jos esiintymisen käyttötarkoitus ja tapa eivät vaaranna esiintyjän etua vaatia tunnustusta esiintymisestään tai jos se katsotaan oikeudenmukaiseksi käytännöksi.

Toinen on oikeus säilyttää teoksen eheys. Japanin tekijänoikeuslain 90 artiklan 3 mukaan esiintyjällä on oikeus kieltää esiintymisensä muuttaminen, poistaminen tai muu muokkaus, joka voisi vahingoittaa hänen mainettaan tai arvostustaan. On tärkeää huomata, että tämä oikeus on rajoitetumpi kuin tekijän moraalinen oikeus (Japanin tekijänoikeuslain 20 artikla), joka on voimakas oikeus, joka periaatteessa kieltää kaiken tekijän tahdon vastaisen muokkauksen. Esiintyjän moraalinen oikeus tulee kysymykseen vain, kun muokkaus ‘vahingoittaa mainetta tai arvostusta’. Tämä ero ottaa huomioon median tuotannon käytännön, jossa editointi on välttämätöntä. Tämä oikeudellinen ero mahdollistaa tuotantoyhtiöille laajemman harkintavallan tekijän teoksen muokkaamiseen verrattuna, kunhan muokkaus ei objektiivisesti vahingoita esiintyjän mainetta tai arvostusta. Tämä tarkoittaa, että oikeudellisessa riskinarvioinnissa voidaan käyttää objektiivista ‘maineen tai arvostuksen loukkaamisen’ standardia esiintyjän subjektiivisten toiveiden sijaan, mikä lisää oikeudellista vakautta liiketoiminnan päätöksenteossa.

Taloudelliset oikeudet

Esiintyjällä on myös yksinoikeus hallita esiintymisensä kaupallista käyttöä. Tähän sisältyy oikeus tallentaa oma esiintyminen ääni- tai kuvatallenteeksi (Japanin tekijänoikeuslain 91 artikla), oikeus lähettää oma esiintyminen radiossa tai kaapelilähetyksessä (Japanin tekijänoikeuslain 92 artikla), oikeus tehdä oma esiintyminen yleisölle saatavilla internetin kautta (Japanin tekijänoikeuslain 92 artiklan 2 kohta) sekä oikeus siirtää ääni- tai kuvatallenteet yleisölle (Japanin tekijänoikeuslain 95 artiklan 2 kohta). Siirto-oikeuden osalta on huomattava, että kerran laillisesti siirrettyjen ääni- tai kuvatallenteiden oikeudet päättyvät, eikä esiintyjä voi enää hallita niiden jälleenmyyntiä tai muuta siirtoa.

Näihin oikeuksiin liittyy erittäin tärkeitä poikkeuksia elokuvatuotannon alalla. Japanin tekijänoikeuslain 91 artiklan 2 kohta ja 92 artiklan 2 kohta määräävät, että jos esiintyjä on kerran antanut luvan tallentaa esiintymisensä elokuvateokseen, hän ei voi käyttää tallennus- tai lähetysoikeuksiaan kyseisen elokuvan käytössä (esimerkiksi kopioinnissa tai lähetyksessä). Tätä kutsutaan ‘yksi mahdollisuus -periaatteeksi’, ja se on säädetty elokuvien sujuvan levityksen varmistamiseksi. Tämän periaatteen mukaan elokuvantekijät eivät tarvitse uutta lupaa esiintyjiltä, kun he jakavat elokuvaa uusilla medioilla tai alustoilla, kunhan he ovat saaneet luvan ensimmäisessä sopimuksessa. On kuitenkin huomattava, että jos ääni otetaan talteen erillisenä äänitteenä, tämä periaate ei päde. Tämä oikeudellinen vakaus on olennainen suurten elokuvaprojektien rahoituksen ja kansainvälisten jakelusopimusten mahdollistamiseksi. Siksi elokuvantekijöille alkuvaiheen sopimukset ovat kirjaimellisesti ‘kertaluonteisia’ ja äärimmäisen tärkeitä neuvotteluja, jotka määrittävät elokuvan tulevan kaupallisen arvon.

Levyntuottajien oikeudet Japanin tekijänoikeuslaissa

Japanin tekijänoikeuslain mukaan ‘levyntuottaja’ tarkoittaa henkilöä, joka on ensimmäisenä tallentanut äänen levylle (mukaan lukien CD:t ja muut tallennusvälineet), eli alkuperäisen master-levyn tuottajaa, joka yleensä on levy-yhtiö. Levyntuottajille on annettu vahvat omaisuusoikeudet sijoituksensa ja panoksensa suojelemiseksi.

Levyntuottajien keskeisiin oikeuksiin kuuluu oikeus kopioida levy, eli kopioimisoikeus (Japanin tekijänoikeuslain 96 §), oikeus mahdollistaa levyn lähettäminen, eli lähettämismahdollistamisoikeus (Japanin tekijänoikeuslain 96 § 2), sekä oikeus luovuttaa levyn kopioita yleisölle, eli luovutusoikeus (Japanin tekijänoikeuslain 97 § 2).

Yksi tärkeä oikeustapaus, joka havainnollistaa näiden oikeuksien soveltamista käytännössä, on ‘Jaco Pastorius’ -tapaus (Osakan alueellinen tuomioistuin, päätös 19. huhtikuuta 2018 (2018)). Tässä tapauksessa eräs japanilainen levy-yhtiö haastoi oikeuteen Japanissa toimivan elokuvan levittäjän, koska yhtiön omistamaa äänitettä (levyä) oli käytetty luvatta dokumenttielokuvan taustamusiikkina. Tuomioistuin totesi, että levyntuottajan kopioimisoikeutta oli loukattu ja määräsi levittäjän maksamaan vahingonkorvauksia. Tuomiossa oli kaksi merkittävää päätelmää. Ensinnäkin tuomioistuin katsoi, että vaikka alkuperäistä äänitettä olisi muokattu tai käytetty taustamusiikkina, se rikkoo kopioimisoikeutta, kunhan alkuperäisen levyn ääni on tunnistettavissa. Toiseksi tuomioistuin totesi, että vaikka ulkomailla tuotetun elokuvan levittäjällä ei ole yleistä velvollisuutta aina varmistaa oikeuksien asianmukaista käsittelyä, ‘erityisten olosuhteiden’ vallitessa, jotka herättävät epäilyksiä oikeuksien käsittelystä, levittäjällä on velvollisuus tutkia ja varmistaa, että epäilykset hälvennetään. Tämä päätös asetti sisällön levittäjille uuden due diligence -standardin. Ei enää voi sokeasti luottaa ulkomaisiin tuotantoyhtiöihin, ja jos lisenssisopimuksessa on puutteita tai oikeuksien dokumentaatio on riittämätöntä, ‘vaaran merkkien’ tunnistaminen edellyttää aktiivista tutkimusta ja oikeuksien loukkaamisen riskin välttämistä. Tämä on tärkeä oikeustapaus, joka on otettava huomioon sisällön hankinnan ja levittämisen oikeudellisen compliance-rakenteen kehittämisessä.

Radiotoimijoiden ja kaapelitelevisio-operaattoreiden oikeudet Japanissa

Televisio- ja radioasemat sekä kaapelitelevisio-operaattorit kantavat tärkeää vastuuta ohjelmasisältöjen välittämisessä yleisölle, ja Japanin tekijänoikeuslaki myöntää heille tekijänoikeuksien lähioikeuksia liiketoimintansa suojelemiseksi.

Näiden toimijoiden keskeisiin oikeuksiin kuuluvat oikeus kopioida lähetyksensä tai kaapelitelevisiolähetyksensä äänittämällä tai tallentamalla, eli kopioimisoikeus (Japanin tekijänoikeuslain 98 ja 100-2 artiklat), oikeus vastaanottaa lähetys ja lähettää se uudelleen tai kaapelitelevisiolähetyksenä, eli uudelleenlähetysoikeus ja kaapelitelevisiolähetys oikeus (Japanin tekijänoikeuslain 99 ja 100-3 artiklat), oikeus tehdä lähetys internetissä tai muualla lähetettäväksi, eli lähetettäväksi tekemisen oikeus (Japanin tekijänoikeuslain 99-2 ja 100-4 artiklat), sekä oikeus vastaanottaa televisiolähetys ja välittää se julkisesti suurella näytöllä tai muulla tavoin, eli televisiolähetyksen välitysoikeus (Japanin tekijänoikeuslain 100 artikla).

Nämä oikeudet, erityisesti kopioimisoikeuden haltijan määrittely, ovat teknologian kehittyessä synnyttäneet monimutkaisia oikeudellisia kysymyksiä. Japanin korkeimman oikeuden näkemyksen tästä asiasta esittää “Rokuraku II” -tapaus (korkeimman oikeuden päätös 20. tammikuuta 2011). Tässä tapauksessa kyse oli palvelusta, jossa Japanin televisio-ohjelmia voitiin tallentaa etäältä käyttäjän ohjeiden mukaan Japanissa sijaitsevalle palveluntarjoajan hallinnoimalle palvelimelle ja katsoa ulkomailla. Palvelun tarjoaja väitti, että koska käyttäjä antaa tallennusohjeet, on käyttäjä kopioimisen subjekti, eikä palveluntarjoaja siten loukkaa kopioimisoikeutta. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että kopioimisen subjekti on palveluntarjoaja. Perustelunaan korkein oikeus painotti, kuka hallinnoi ja valvoo koko järjestelmää, ei pelkästään missä laitteet (palvelimet) sijaitsevat tai kuka omistaa ne. Tässä tapauksessa palveluntarjoaja hallinnoi ja valvoi kattavasti koko järjestelmää lähetyksen vastaanottamisesta tallennukseen ja datan lähettämiseen, ja vaikka tallennus tapahtuisi vain käyttäjän ohjeiden mukaan, teknisen ympäristön kokonaisuuden tarjoaja oli palveluntarjoaja. Tämä päätös vakiinnutti niin sanotun “kontrolliteorian” oikeudellisen arviointiperusteen alustayrityksille. Tämän seurauksena väite “tarjoamme vain neutraalia teknologiaa” ei enää päde, jos palveluntarjoaja harjoittaa olennaista hallintaa kopiointiprosessin yli. Tämän oikeustapauksen jälkeen teknologiayritysten on ymmärrettävä, että niiden tarjoaman palvelun arkkitehtuurin suunnittelu voi itsessään määrittää tekijänoikeuksien lähioikeuksien loukkauksesta johtuvan oikeudellisen vastuun.

Keskeiset tekijänoikeuden lähioikeudet vertailussa Japanissa

Kuten olemme aiemmin yksityiskohtaisesti käsitelleet, esiintyjien, äänitteiden tuottajien ja lähetysyritysten taloudelliset oikeudet muistuttavat toisiaan siinä, että ne mahdollistavat kopioinnin, yleisölle lähettämisen ja siirron kontrolloinnin. Kuitenkin näiden oikeuksien perustana olevissa artikloissa ja niiden kohdistuvissa toiminnoissa on merkittäviä eroja. Alla olevassa taulukossa on koottu nämä erot.

Tekijänoikeuden lähioikeuksien kaupankäynnin kohteena Japanissa

Tekijänoikeuden lähioikeudet eivät ole pelkästään käytön rajoituksia määritteleviä oikeuksia, vaan ne ovat tärkeitä aineettomia varallisuusoikeuksia, jotka voivat olla yrityksen omaisuuden kaupankäynnin kohteena. Japanin tekijänoikeuslaki tarjoaa oikeudelliset puitteet näiden oikeuksien sujuvalle liikkeelle ja käytölle.

Ensinnäkin, oikeuksien siirrosta Japanin tekijänoikeuslain 103 § soveltaa tekijänoikeuksien siirtoa koskevaa samaa lain 61 §:n säännöstä tekijänoikeuden lähioikeuksiin, mahdollistaen tekijänoikeuden lähioikeuksien myymisen tai muun siirtämisen sopimuksen kautta toiselle osapuolelle.

Seuraavaksi, käytön lisensointi (lisenssi) on yksi yleisimmistä kaupallisista käyttötavoista. Japanin tekijänoikeuslain 103 § soveltaa tekijänoikeuden käytön lisensointia koskevaa samaa lain 63 §:n säännöstä, jolloin oikeudenhaltija voi myöntää toiselle osapuolelle oikeuden käyttää lähioikeutta tietyllä tavalla ja tietyin ehdoin.

Lisäksi on mahdollista asettaa panttioikeus. Japanin tekijänoikeuslain 103 § soveltaa tekijänoikeuksiin kohdistuvaa panttioikeutta koskevaa samaa lain 66 §:n säännöstä. Tämän ansiosta tekijänoikeuden lähioikeuksia voidaan käyttää vakuutena lainan saamiseksi rahoituslaitoksilta, mikä on tärkeässä roolissa yritysten rahoituksen hankinnassa ja yrityskaupoissa (M&A).

Näissä kaupankäynneissä on erittäin tärkeää varmistaa oikeudellinen vakaus, mikä on mahdollista Japanin kulttuuriviraston hallinnoiman rekisteröintijärjestelmän kautta. Japanin tekijänoikeuslain 104 § soveltaa tekijänoikeuksien siirtoa koskevaa kolmansille osapuolille vastustuskykyistä rekisteröintijärjestelmää (samaa lain 77 §:n säännöstä) myös tekijänoikeuden lähioikeuksiin. Tämä tarkoittaa, että jos oikeuksien siirto tapahtuu, mutta siirtoa ei rekisteröidä, ja myöhemmin sama oikeus myydään toiselle osapuolelle, joka rekisteröi siirron ensin, alkuperäinen ostaja ei voi enää vedota oikeuksiinsa kolmatta osapuolta vastaan. Esimerkiksi, jos yritys ostaa rekisteröimättömän tekijänoikeuden lähioikeuden ja alkuperäinen oikeudenhaltija myy saman oikeuden toiselle yritykselle, joka rekisteröi siirron, alkuperäinen ostaja voi menettää oikeutensa. Siksi yrityskaupoissa ja sisältöomaisuuden hankinnoissa sijoitetun pääoman säilyttämiseksi ja kaupankäynnin turvallisuuden varmistamiseksi oikeuksien siirron rekisteröinti ei ole pelkkä hallinnollinen toimenpide, vaan välttämätön strateginen toimi.

Yhteenveto

Jotta voisi menestyksekkäästi harjoittaa liiketoimintaa Japanin sisältömarkkinoilla, on välttämätöntä ymmärtää syvällisesti monikerroksinen rakenne, joka koskee tekijänoikeuden lisäksi esittävien taiteilijoiden, äänitetuottajien ja lähetysyritysten oikeuksia – toisin sanoen tekijänoikeuden lähioikeuksia. Kuten tässä artikkelissa on selitetty, nämä oikeudet asettavat yrityksille tiukkoja compliance-velvoitteita, mutta niiden asianmukainen hallinta ja hyödyntäminen voi myös tarjota merkittäviä kaupallisia mahdollisuuksia lisenssien, siirtojen ja vakuuksien asettamisen kautta, ja ne ovat tärkeitä johtamisresursseja. Näiden monimutkaisten oikeuksien tehokas hallinta, liiketoiminnan riskien minimoiminen ja mahdollisuuksien maksimoiminen edellyttävät erikoistunutta oikeudellista asiantuntemusta.

Monolith Lakitoimisto on tarjonnut laajaa palvelua monille asiakkaille Japanissa tekijänoikeuden lähioikeuksiin liittyvissä oikeudellisissa asioissa ja sillä on runsaasti kokemusta näissä kysymyksissä. Toimistossamme työskentelee useita englanninkielisiä asiantuntijoita, mukaan lukien ulkomaisen oikeustieteen tutkinnon suorittaneita, jotka pystyvät käsittelemään kansainvälisesti toimivien yritysten ainutlaatuisia haasteita. Monolith Lakitoimisto tarjoaa kattavaa tukea monimutkaisissa kysymyksissä, jotka liittyvät Japanin sisältöoikeudellisiin asioihin.