Japanin yhtiölain mukaiset hallituksen päätökset: merkittävän omaisuuden luovutus ja suuret velkaantumiset

Japanissa osakeyhtiöiden toimitusjohtajilla on laajat valtuudet ja he hoitavat yrityksen toimintaa. Kuitenkin, kun kyseessä ovat yrityksen toiminnan perustaa tai taloudellista tilaa merkittävästi vaikuttavat tietyt toimet, ei ole sopivaa jättää päätöksentekoa yksin toimitusjohtajan harteille. Tästä syystä Japanin yhtiölaki vaatii, että päätökset tehdään hallituksen kokouksessa, joka koostuu kaikista hallituksen jäsenistä, varmistaakseen harkitun päätöksenteon ja suojellakseen yrityksen etuja. Tämä mekanismi on terveen yrityshallinnon (corporate governance) ydin. Erityisesti käytännössä usein esiin nousevia kysymyksiä ovat ‘merkittävien omaisuuserien luovutus ja vastaanotto’ sekä ‘suurten lainojen ottaminen’. Koska nämä termit eivät ole laissa määritelty konkreettisin summin, niiden tulkinta on jätetty tuomioistuinten harkintaan. Tässä artikkelissa selitämme ensin yksityiskohtaisesti, mitä nämä tärkeät päätöksentekoasiat tarkoittavat, perustuen Japanin oikeuskäytäntöön. Seuraavaksi, jos nämä toimet toteutetaan ilman hallituksen kokouksen päätöstä, käsittelemme, miten näitä toimia käsitellään laillisesti (ulkoinen vaikutus) ja millaisia vastuita osallistuneet hallituksen jäsenet kantavat (sisäinen vastuu). Tämän analyysin kautta tarjoamme kattavan ymmärryksen hallituksen päätöksenteon prosessin tärkeydestä ja siihen liittyvistä oikeudellisista riskeistä, jotka ovat välttämättömiä liiketoiminnan harjoittamisessa Japanissa.

Hallituksen päätöksentekoa vaativat tärkeät asiat Japanin yrityslain mukaan

Japanin yrityslaki edellyttää, että hallituksen perustaneissa yhtiöissä tietyt tärkeät asiat on varattu yksinomaan hallituksen päätettäviksi. Japanin yrityslain (2005) 362 artiklan 4 kohdan mukaan yhtiön liikkeenjohdon ydintä koskevien “tärkeiden toimintojen” suorittamista ei saa selkeästi antaa yksittäisten hallituksen jäsenten tehtäväksi. Tämän säännöksen tarkoituksena on estää yksittäisten henkilöiden, kuten toimitusjohtajan, yksipuolisia liikkeenjohtopäätöksiä ja varmistaa, että yhtiön varat säilytetään ja sen johtamisen terveellisyys taataan kaikkien hallituksen jäsenten yhteisen harkinnan kautta.

Mainittu pykälä luettelee seuraavat asiat, joita ei voida antaa hallituksen jäsenten päätettäväksi:

• Tärkeän omaisuuden luovutus ja vastaanotto
• Suuri määrä velkaa
• Johtajan tai muun tärkeän työntekijän valinta ja erottaminen
• Sivukonttorin tai muun tärkeän organisaation perustaminen, muuttaminen tai lakkauttaminen

Nämä asiat vaikuttavat suoraan yhtiön varoihin, rahoitukseen, henkilöstöön ja organisaatiorakenteeseen, minkä vuoksi niiden osalta katsotaan olevan välttämätöntä tehdä kollektiivisia päätöksiä hallituksessa. Tässä artikkelissa keskitymme erityisesti kahteen näistä asioista, jotka ovat keskeisessä asemassa yrityksen rahoitustoiminnassa ja omaisuusstrategiassa: “tärkeän omaisuuden luovutus ja vastaanotto” ja “suuri määrä velkaa”. Selitämme niiden konkreettiset päätöskriteerit ja oikeudellisen merkityksen.

Kriteerit “merkittävän omaisuuden luovutuksen ja vastaanoton” arvioimiseksi Japanissa

Japanin yhtiölain (平成15年法律第86号, 2003) 362. pykälän 4 momentin 1 kohdassa määriteltyä “merkittävän omaisuuden luovutusta ja vastaanottoa” koskevassa sanamuodossa ei ole mukana konkreettista rahamääräistä kriteeriä. Tämän vuoksi on tarpeen arvioida tapauskohtaisesti, onko tietty omaisuuden kauppa “merkittävä”, ja tämän tulkinta on pitkään ollut tuomioistuinten harkinnan varassa.

Tähän asiaan liittyvä arvovaltaisin ohjeistus on annettu korkeimman oikeuden päätöksessä 20. tammikuuta 1994 (平成6年). Tämä päätös tekee selväksi, että “merkittävyyden” arvioinnin tulisi perustua ei yksinomaan yhteen kriteeriin, vaan useiden tekijöiden kokonaisvaltaiseen harkintaan. Tuomioistuimen esittämät arviointikriteerit ovat seuraavat:

1. Kyseisen omaisuuden arvo: Kyseessä on kaupan kohteena olevan omaisuuden absoluuttinen rahamäärä.
2. Omaisuuden osuus yhtiön kokonaisvarallisuudesta: Tämä ilmaisee kyseisen omaisuuden suhteellista arvoa yhtiön taloudelliseen kokoon nähden. Se on mittari määrälliselle merkittävyydelle.
3. Omaisuuden omistamisen tarkoitus: Tämä on laadullisen arvioinnin elementti. Esimerkiksi yhtiön pääliiketoimintaa varten käytettävä tehdas tai keskeinen teknologiaan liittyvä patenttioikeus voi olla strategisesti “merkittävämpi” kuin samaa arvoa oleva sijoituskiinteistö.
4. Omaisuuden luovutustapa: Myös omaisuuden luovutuksen tapa otetaan huomioon. Esimerkiksi korvausta vastaan tapahtumattomat lahjoitukset tai muut vastikkeettomat luovutukset voivat olla “merkittäviä” luovutuksia, vaikka niiden arvo olisi markkinahintaa alhaisempi, koska ne edustavat yhtiön varallisuuden poistumista.
5. Yhtiön aiempi käsittelytapa: Yhtiön sisäiset käytännöt ja se, miten se on aiemmin käsitellyt vastaavia kauppoja, ovat myös yksi arvioinnin peruste.

Tämä monitahoinen arviointikehys tarkoittaa, että yritykset eivät voi tuudittautua muodollisiin kriteereihin, kuten “se on alle X prosenttia kokonaisvarallisuudesta, joten se ei ole ongelma”. Sen sijaan yritysten on itse määriteltävä omiin olosuhteisiinsa sopivat, esimerkiksi hallituksen sääntöihin perustuvat, järkevät ja selkeät kriteerit siitä, mitkä kaupat vaativat hallituksen päätöstä, mikä on äärimmäisen tärkeää hallinnollisten riskien hallinnassa.

Kriteerit “merkittävän velan” määrittämiseksi Japanissa

Kuten “tärkeän omaisuuden” kohdalla, myöskään Japanin yhtiölain (平成17年2005) 362 artiklan 4 momentin 2 kohdassa määriteltyä “merkittävää velkaa” ei ole määritelty laissa selkeän rahamääräisen rajan avulla. Tämän tulkinnan osalta oikeustapaukset ovat muodostaneet arviointiperusteet. Erityisen merkittävä on Tokion alioikeuden päätös 17. maaliskuuta 1997. Tässä päätöksessä todettiin, että “merkittävän velan” määrittämisessä tulisi kokonaisvaltaisesti ottaa huomioon seuraavat tekijät:

1. Kyseisen velan määrä: Absoluuttinen summa lainoista tai velkavastuista.
2. Yrityksen kokonaisvarallisuuden ja säännöllisen tuloksen suhde: Arvioidaan velan suhteellista kokoa ei ainoastaan yrityksen varallisuuden, vaan myös sen tuottokyvyn näkökulmasta.
3. Kyseisen velan tarkoitus: Mihin tarkoitukseen varoja käytetään ja mitä merkitystä sillä on yrityksen liiketoiminnalle.
4. Yrityksen aiempi käsittely: Yrityksen sisäiset käytännöt aiempien rahoitusten ja takuiden osalta.

Kyseisessä oikeustapauksessa oli kyse siitä, katsottiinko erään yrityksen (Y-yritys) liittyvälle yritykselle (A-yritys) antama 1 miljardin jenin suuruinen yhteisvastuullinen takaus “merkittäväksi velaksi”. Vaikka takauksen summa oli vain 0,51% Y-yrityksen kokonaisvarallisuudesta, se oli 7,75% pääomasta ja erityisesti 24,6% säännöllisestä tuloksesta, mikä oli tuomioistuimen mielestä merkittävää. Lisäksi huomioitiin, että Y-yrityksen hallituksen säännöt itsessään määrittelivät “yli 500 miljoonan jenin takausvelvoitteet” hallituksen päätösasioiksi.

Tässä päätöksessä on huomionarvoista, että tuomioistuin otti huomioon paitsi kokonaisvarallisuuden kaltaisen taseen staattisen mittarin, myös “säännöllisen tuloksen” kaltaisen tuloslaskelman dynaamisen mittarin. Tämä osoittaa oikeuslaitoksen asennetta, jossa velan vaikutusta arvioitaessa painotetaan ei vain yrityksen kokoa, vaan myös sen velanmaksukykyä ja kannattavuuden vaikutusta, toisin sanoen liiketoiminnan jatkuvuuden riskiä. Vaikka velka saattaa varallisuuden näkökulmasta näyttää pieneltä, jos se merkittävästi rasittaa yrityksen voittoja, sitä voidaan pitää “merkittävänä velkana”.

Tuomioistuimen arviointiperusteiden vertailu

Aiemmin mainittujen kahden tärkeän päätöskohteen tuomioistuimen arviointiperusteissa on monia yhtäläisyyksiä, mutta myös merkittäviä eroja. Näiden perusteiden vertailun avulla voimme saada selkeämmän käsityksen siitä, miten Japanin tuomioistuimet arvioivat yritysten tärkeitä asioita. Alla oleva taulukko järjestää kaksi arviointiperustetta.

Kuten vertailusta käy ilmi, molempien arviointikehysten muodostavat kolme pilaria: määrällinen näkökulma, laadullinen näkökulma ja yrityksen sisäiset käytännöt. Tästä voidaan päätellä, että tuomioistuimet käyttävät johdonmukaista ajattelutapaa näiden kysymysten käsittelyssä. Suurin ero on määrällisen näkökulman arvioinnissa, jossa “merkittävän velkaantumisen” tapauksessa otetaan huomioon myös “säännölliset tulot” -tuottoisuuden mittari. Tämä viittaa siihen, että tuomioistuimet tunnistavat tarkasti omaisuuden luovutuksen ja velkaantumisen välisen olennaisen eron: omaisuuden luovutus on yleensä kertaluonteinen toimenpide, joka vaikuttaa pääasiassa taseeseen, kun taas velkaantuminen sisältää jatkuvia korkomaksuja ja sillä on pitkäaikaisia vaikutuksia yrityksen kassavirtaan ja tulorakenteeseen. Tämä joustava ja tilanteeseen mukautuva lähestymistapa heijastaa Japanin yrityshallinnon oikeudellisten päätösten kypsyyttä.

Hallituksen päätöksen puuttuvan kaupan vaikutukset Japanissa (ulkopuoliset vaikutukset)

Kun yhtiön edustava toimitusjohtaja on tehnyt “merkittävän omaisuuden luovutuksen” tai “suuren määrän velkaa” ilman hallituksen päätöstä, joka normaalisti vaatisi tällaisen päätöksen, herää kysymys, onko kyseinen kauppa juridisesti pätevä. Tämä ongelma ilmenee, kun yhtiön sisäisten menettelyjen puutteet ja kaupan toisen osapuolen luottamuksen suojaaminen ovat ristiriidassa.

Japanin oikeuskäytännön perusasenne tähän kysymykseen vahvistettiin Japanin korkeimman oikeuden päätöksellä 22. syyskuuta 1965 (1965). Tämän päätöksen mukaan toimitusjohtajan hallituksen päätöstä vailla tehdyt kaupat ovat periaatteessa päteviä, vaikka niissä puuttuisikin sisäinen päätöksentekoprosessi. Tämä periaate on tärkeä, sillä se suojaa kolmansia osapuolia, jotka ovat tehneet kaupan uskoen, että toimitusjohtajalla on oikeutettu valta edustaa yhtiötä, ja varmistaa kaupankäynnin turvallisuuden.

Kuitenkin tähän periaatteeseen liittyy merkittäviä poikkeuksia. Jos kaupan toinen osapuoli tiesi, ettei hallituksen päätöstä ollut tehty (pahantahtoisuus), tai jos hänellä oli huolimattomuutta siitä tietämättömyydessään (huolimattomuus), kauppa on mitätön. Tätä oikeusperiaatetta selitetään usein Japanin siviililain 93 artiklan poikkeuksen analogisena soveltamisena ja sitä kutsutaan “suhteellisen mitättömyyden teoriaksi”.

Tämä oikeusperiaate tarkoittaa, että kaupan toisella osapuolella, erityisesti rahoituslaitoksilla ja kiinteistöyhtiöillä, jotka ovat ammattimaisia toimijoita, on tietty vastuu olla huolellinen. Jos kauppa objektiivisesti arvioiden katsotaan olevan “merkittävä” tai “suuri”, pelkkä “en tiennyt” -väite ei riitä, ja osapuolen odotetaan osoittavan asianmukaista huolellisuutta, kuten tarkistamalla hallituksen kokouksen pöytäkirjat, varmistaakseen päätöksen olemassaolon. Tämä seikka oli esillä Tokion alioikeuden päätöksessä 17. maaliskuuta 1997, jossa oikeus totesi, että pankilla, joka oli tehnyt 10 miljardin jenin takausvaraus sopimuksen, oli huolimattomuutta, kun se ei tarkistanut päätöksen olemassaoloa, ja tunnusti takausvarauksen mitättömäksi.

Lisäksi, mitättömyyttä voi periaatteessa vaatia vain yhtiö itse, eikä kaupan toisen osapuolen sallita vaatia sitä omaksi edukseen.

Hallituksen jäsenten vastuu (sisäiset vaikutukset)

Hallituksen päätöksenteon puuttumisesta johtuvien toimien oikeudelliset seuraukset eivät rajoitu vain ulkoisiin liiketoimiin. Pikemminkin merkittävämpiä ovat ne vastuut, joita osallistuneet hallituksen jäsenet kantavat yrityksen sisällä.

Japanin yhtiölain (Companies Act of Japan) 423 artiklan 1 momentin mukaan, jos hallituksen jäsen laiminlyö tehtävänsä ja aiheuttaa yhtiölle vahinkoa, hänellä on velvollisuus korvata tämä vahinko. Hallituksen päätöksenteon laiminlyönti ja tärkeiden toimien suorittaminen ilman laillisesti määrättyä menettelyä katsotaan selvästi tähän laiminlyöntiin kuuluvaksi.

Vastuu ei rajoitu ainoastaan toimia suorittaneeseen toimitusjohtajaan. Myös muut hallituksen jäsenet kantavat vastuun valvontavelvollisuudestaan hallituksen jäseninä ja muiden jäsenten toiminnan valvonnasta. Siksi, jos muut hallituksen jäsenet ovat tietoisia tai olisivat voineet olla tietoisia toimitusjohtajan valtuuksien ylittämisestä ja jättävät sen huomiotta, he voivat myös olla vastuussa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä ja siten korvausvelvollisia aiheutuneesta vahingosta.

Hallituksen jäsenten valvontavelvollisuuden merkitystä on korostettu toistuvasti Japanin oikeuskäytännössä, kuten Daiwa Bankin osakkeenomistajien edustajakanteessa. Nämä oikeustapaukset osoittavat, että hallituksen jäsenillä on aktiivinen velvollisuus rakentaa tehokas sisäinen valvontajärjestelmä lain noudattamisen varmistamiseksi ja valvoa sen asianmukaista toimintaa. Pelkkä osallistumattomuus väärinkäytöksiin ei ole riittävää, ja “en tiennyt” tai “ei ollut minun vastuullani” -tyyppiset selitykset eivät yleensä kelpaa.

Lisäksi tämä korvausvastuu on solidaarinen. Tämä tarkoittaa, että jokainen vastuussa oleva hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan yhtiön kärsimän vahingon kokonaisuudessaan, mikä voi johtaa erittäin ankariin seurauksiin hallituksen jäsenelle henkilökohtaisesti.

Yhteenveto

Kuten tässä artikkelissa selitettiin, Japanin yrityslain (Heisei (1989) / Reiwa (2019)) mukaan “merkittävän omaisuuden luovutukset ja vastaanotot” sekä “suuret lainat” ovat yrityksen ydintoimintoihin liittyviä toimia, joista hallituksen on laillisesti vaadittu tekemään päätöksiä. Näiden termien tulkinta perustuu oikeuskäytännön muodostamiin monitahoisiin standardeihin, ja vaaditaan muodollisen arvioinnin sijaan tapauskohtaista, substantiivista arviointia. Jos näitä laillisia vaatimuksia ei noudateta, yritys kohtaa kaksinkertaisen riskin. Ensimmäinen on ulkoinen riski, jossa sopimus voi tulla mitättömäksi, jos vastapuoli on hyvässä uskossa ja ilman vikaa. Toinen, vakavampi riski on sisäinen: laittomaan toimintaan osallistuneet hallituksen jäsenet, ja jopa ne, jotka ovat laiminlyöneet valvontavelvollisuutensa, voivat joutua maksamaan suuria vahingonkorvauksia yritykselle. Näiden riskien asianmukainen hallinta on välttämätöntä kaikille Japanissa toimiville yrityksille.

Monolith Lakitoimisto on tukenut lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä asiakkaita Japanin yrityshallinnon oikeudellisissa asioissa ja omaa laajan kokemuksen tällä alalla. Toimistossamme on useita englanninkielisiä asianajajia, joilla on ulkomaiset oikeustieteelliset pätevyydet, ja he pystyvät selittämään Japanin yrityslain monimutkaiset vaatimukset kansainvälisen liiketoiminnan kontekstissa ja tarjoamaan käytännönläheistä neuvontaa. Tarjoamme kattavaa tukea yrityksenne toiminnan sujuvoittamiseksi ja lainmukaisuuden varmistamiseksi Japanissa, kuten hallituksen toiminnan, tärkeiden päätösten oikeudellisen due diligence -tarkastuksen ja johtajien vastuun riskienhallinnan osalta, kuten tässä artikkelissa käsiteltiin.